Huippuvuorten historia – valaanpyynnistä ja kaivoksista nykypäivään

Kun laskeudut nykyään Longyearbyeniin, näet menneisyyden jälkiä kaikkialla: puisia köysiradan pylväitä, vierailukaivoksen ja kaivosajan taloja. Huippuvuorten (Svalbard) historia ulottuu vuoden 1596 löydöstä valaanpyynnin ja metsästyksen kautta hiilikaivostoimintaan, joka määritti saarten elämää reilut sata vuotta. Tälle sivulle on koottu tärkeimmät vaiheet vuosilukuineen ja paikkoineen, ja kerromme, mitä niistä voit vielä nähdä.

Löytö ja valaanpyynti

Alankomaalainen merenkulkija Willem Barentsz löysi Huippuvuoret ensimmäisenä varmistetusti vuonna 1596. Hänen mukaansa on nimetty venäläinen kaivosasutus Barentsburg. Löytöä seurasi kansainvälisen valaanpyynnin aika, suunnilleen vuosina 1600–1750.

Venäläiset pomorit

Noin vuosina 1700–1850 Huippuvuorilla talvehti venäläisiä pyyntimiehiä, Vienanmeren pomoreja. He jäivät pimeän ajan yli metsästämään ja pyytämään. Heidän jälkensä kuuluvat, kuten kaikki vuotta 1946 vanhemmat ihmisen jäljet Huippuvuorilla, suojeltuun kulttuuriperintöön.

Helsingissä syntynyt tutkija: A. E. Nordenskiöld

Suomalaiselle lukijalle Huippuvuorten tutkimushistoriassa on tuttu nimi. Adolf Erik Nordenskiöld syntyi Helsingissä 18. marraskuuta 1832, asettui Tukholmaan vuonna 1858 ja sai Ruotsin kansalaisuuden 1860. Hän osallistui Huippuvuorten retkikuntiin vuosina 1858 ja 1861 Otto Torellin kanssa. Vuonna 1864 hän johti ensimmäistä omaa retkikuntaansa saariston eteläosaan. Vuonna 1868 Sofia-alus eteni 81°42′ pohjoiseen leveyteen, ja 1872–1873 retkikunta talvehti Mosselbuktassa. Myöhemmin, vuosina 1878–1879, Nordenskiöld kulki Vega-aluksella Koillisväylän läpi.

Kaivostoiminta alkaa

Vuonna 1906 John Munro Longyear avasi ensimmäisen kaivoksen. Vuonna 1916 toiminnan otti haltuunsa norjalainen Store Norske -yhtiö, ja paikkakunta sai nykyisen nimensä: Longyearbyen. Se pysyi pitkään yhtiöyhdyskuntana; vasta vuonna 1989 tämä aika päättyi. Lisää paikkakunnasta on oppaassa kaivoskaupunki Longyearbyen.

Ruotsalaiset jäljet: Pyramiden ja Sveagruva

Hiiltä eivät louhineet vain norjalaiset. Vuonna 1910 ruotsalaiset tahot perustivat Pyramidenin Billefjordenin perukkaan. Visit Svalbardin mukaan se myytiin Neuvostoliitolle 1927; Ruotsin Wikipedia ilmoittaa vuoden 1926. Neuvostoliittolaisen Arktikugolin aikana Pyramidenissa oli 1980-luvulla yli tuhat asukasta, ennen kuin kaivos suljettiin huhtikuussa 1998. Talot ovat yhä paikoillaan. Miten vierailu nykyään tapahtuu, kerrotaan sivulla hylätty kaivoskaupunki Pyramiden.

Vuonna 1916 ruotsalainen AB Spetsbergens Svenska Kolfält aloitti kaivostoiminnan Sveassa, Longyearbyenin eteläpuolella Van Mijenfjordenin rannalla. Vuonna 1934 Sveagruva myytiin Store Norskelle, ja toiminta jatkui norjalaisessa omistuksessa. Vuonna 2017 päätettiin lopullisesta sulkemisesta, ja sen jälkeen alue purettiin. Ruotsin Wikipedian siteeraamien Sysselmesterin tietojen mukaan purku valmistui 2023 ja oli Norjan historian suurin. Nykyään Svea ei ole retkikohde. Viiden kilometrin säteellä Sveasta on voimassa droonikielto samoin kuin Longyearbyenin lentoaseman ympärillä.

Andréen retkikunta 1897

Heinäkuun 11. päivänä 1897 Örnen-pallo («Kotka») nousi ilmaan Danskøyalta, Virgohamnan luota pääsaari Spitsbergenin luoteiskulmasta. Kyydissä olivat ruotsalaiset S. A. Andrée, Knut Frænkel ja Nils Strindberg. Heidän tavoitteensa oli pohjoisnapa. Pallo katosi, eikä kukaan tiennyt yli kolmeenkymmeneen vuoteen, mitä oli tapahtunut.

Elokuun 5. päivänä 1930 norjalaisen «Bratvaag»-aluksen miehistö löysi retkikunnan viimeisen leirin Kvitøyalta kaukaa saariston idästä. Leiristä löydetyt esineet ovat nykyään esillä Grenna Museum – Andréexpeditionen Polarcenterissä Ruotsin Grännassa. Virgohamnan lähtöpaikka on, kuten kaikki vuotta 1946 vanhemmat ihmisen jäljet Huippuvuorilla, automaattisesti suojeltu.

Huippuvuorten sopimus

Huippuvuorten sopimus allekirjoitettiin Pariisissa 9. helmikuuta 1920. Ensimmäisinä sen allekirjoitti joukko maita, muun muassa Norja, Ruotsi, Tanska, Alankomaat, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Se tuli voimaan 14. elokuuta 1925, samana päivänä kuin Norjan Huippuvuorten laki (Svalbardloven). Sopimus tunnustaa Norjan täysivaltaisuuden, mutta antaa sopimusvaltioiden kansalaisille oikeuden asua Huippuvuorilla ja harjoittaa siellä elinkeinoa. Siksi neuvostoliittolainen Arktikugol saattoi ottaa Barentsburgin haltuunsa 1932. Huippuvuoret on lisäksi demilitarisoitu. Lisää sopimuksesta on sivulla faktaa Huippuvuorista.

Nykyajan Huippuvuoret

Vuonna 1973 jääkarhun metsästys kiellettiin Huippuvuorilla kokonaan. Vuonna 1975 avattiin lentoasema, ja siitä lähtien mantereen säännölliset lennot ovat laskeutuneet Longyearbyeniin. Vuonna 2008 avattiin siemenpankki. Heinäkuussa 2025 Store Norske lopetti tuotannon Gruve 7:ssä, viimeisessä norjalaisessa hiilikaivoksessa, ja 4. toukokuuta 2026 sen sisäänkäynti sinetöitiin lopullisesti. Millaista kaivoksessa on, näet nykyään vierailukaivos Gruve 3:ssa.

Aikajana

Paikat nykyään

Pyramiden, Virgohamna ja Kvitøya ovat Longyearbyenin ulkopuolella, ja niihin pääsee vain opastetulla retkellä tai aluksella. Niiden keskinäiset sijainnit näet sivun Huippuvuorten kartta kartoilta. Longyearbyenissa voit seurata napatutkimuksen historiaa North Pole Expedition Museumissa, ja tutkimuskylä Ny-Ålesundissa on yhä Amundsenin ilmalaivojen kiinnitysmasto. Rannikon matkoista kerrotaan sivulla risteilyt Huippuvuorten rannikolla.